Monday, June 14, 2021

Valokuvauksen asiakastyön portaat

Valokuvauksen näyttöasiakas

Asiakasporras: Hommasin asiakkaan kävelemällä paikan päälle liikkeeseen. Kartoitin hänen tarpeitaan kyselemällä tulevista kampanjoista ja tapahtumista. Painotin palvelun olevan heille ilmainen. Instagramiin tulevat kuvat lähetän hänelle oikeaan kokoon rajattuina. 

Kuvauslainasopimuksessa olemme määrittelleet kuvattavat tuotteet ja niiden laina-ajan. Määritteleminne myös itse kuvaussopimuksessa mahdollisen rekvisiitan korvauksen, taiteellisen näkemyksen ja kuvien käyttöoikeuden.  

Yhteyttä pidimme puhelimitse, sähköpostitse ja tapaamalla. Kuvat jaoin Google Drivessä kansioihin jaoteiltuina : Alnilam - star wars - keskiaika

Perehdyin asiakkaaseen hänen nettisivujensa kautta, omin aistihavaintojen myymälässä sekä haastattelemalla häntä. Tein näiden perusteella kartoitusta pinterestistä, alan nettisivuilta, youtubesta sekä instagramista. Kuvauskohde vaati hyvin paljon pohjatyötä, sillä varsinkin keskiaikamarkkinat olivat aihealueena minulle tuntematon. 


Erityisiä määräyksiä ja säädöksiä minun tulee ottaa huomioon kahdella tapaa

  1. Star Wars-aihetta kuvatessa en saa loukata tekijänoikeudella varustettua materiaalia.
  2. Turun keskiaikaismessujen linja vain aikakauteen sopivista elementeistä
  3. Instagram koko:  1:1 1080 x 1080 px / 4:5 1080 x 1350 px

Asiakas antoi hyvin vapaat kädet ja toivoi nähdä tuotteet juuri minun näkökulmastani: hänestä se on mielenkiintoista ja antaa myös uutta puhtia instagram-sivuille.  Hän ei halunnut antaa toiveita kuvattavien tuotteiden lisäksi, eikä nähdä välivaiheita, jottai "saisit täyden taiteellisen vapauden". Näin hän saisi mahdollisimman erilaisia kuvia, kuin mitä hän itse ottaisi - tästä hän koki olevan eniten hyötyä. Aivan ihana asiakas!

Otin inspiraatiota hänen ottamistaan kuvista, liikeen yleisilmeestä ja kohderyhmästä.

Alnilam sosiaalinen media ja liiketila
instagram: alnilamshop

Sosiaalinen media:
Instagram: Alnilamshop ,
Nettikauppa: Alnilam





Päädyin kuvauslokaatioon johtopäätösteni perusteella. Taustan tulisi olla dynaaminen.  Kuvasin pöydällä ja lattialla ikkunan lähellä lisävalojen kanssa. Joissain kuvissa käytin luonnonvaloa, joissain blokkasin sitä ja käytin kolmea lisävaloa.

Sininen väri on edustettuina Alnilamin esittelyteltassa. Sininen edustaa universumia ja taivasta ja se myös saa ruskean sävyiset tuotteet näkymään kauniisti. Kaunis sininen tausta siis tuo yhteneväisyyttä ja tunnistettavuutta brändin, Alnilamin, instagram-kuvien ja heidän myyntikojunsa kanssa. Hän sanoi kuitenkin, että ei halua välttämättä sen olevan ainoa vaihtoehto, jotta se ei olisi liian "johdatteleva" ja myös että kuvista tulisi mahdollisimman erilaisia mitä hänellä on jo.


Star Wars pääsommitteluelementiksi valitsin valon :punainen ja liila ovat selkeästi edustettuina ja tunnistettavia elementtejä elokuvien postereissa. Musta tausta antoi tilaa valoilla leikittelylle. Mandalorian kuvaan hain hiekka ja dyyniteemaa ruskealla taustalla ja varjoilla. 


kuvauslokaation tekeminen kotona

kuvauslokaation tekeminen kotona




Motorola


Päätös 

Mikä meni hyvin? 

Mikä meni huonosti? 

Pysyinkö aikataulussa? 

Jos aikataulussa ei pysytty, miksi näin kävi? 

Millainen lopputuloksesta tuli omasta mielestä?  

Mitä ongelmia minulle ilmestyi työn tekemisen aikana?  

Mitä olisin voinut tehdä toisin ongelmien ilmaantuessa?  

Mistä löysin apua ongelmiin?  

Mitä uutta opin? 

Mihin kiinnittäisin erityistä huomiota 

Minkälaisen palautteen sain asiakkaalta tekemästäni työstä?  


-Aikataulut pitivät hyvin. Tein päivittäisen toimintasuunnitelman kalenteriin, piti kuitenkin myös muistaa malttaa lopettaa, eikä jahdata sitä "täydellistä" valokuvaa. Myös työaika piti pitää mielessä, jotta ei tekisi liian pitkiä päiviä. 

-Opin, että joskus valokuvat vaatisivat paljon fyysistä tilaa kuvaajan ja kuvattavan välille. Tämä voi tulla varsinkin kotikuvaajalle haasteena. 

-Keskiaika: Tästä työstä haluan viedä mukanani valoilla leikittelyn, sekä myös tummanpuhuvilla kuvilla leikittelyn. Trendi on nyt toki kirkkaat kuvat ja pastellivärit, joten tuntui raikkaalta leikitellä keskiaikaisella ja mystisellä tunnelmalla. 

-Star Wars: värivalojen käyttö, katseensuunnat ja esineeneelle ns luoteen antaminen

-Apua löysin Tuulian check upeista (ne myös auttoivat hahmottamaan aikataulua), youtubesta, pinterestistä sekä kokeilemalla mikä toimii käytännössä.

-Ensi kerralla kiinnittäisin erityistä huomiota perusasioihin: kuvaushuoneen lämpötilaan, fyysiseen tilaan, tietokoneen tallennus/pyöritystilaan - sekä myös sommittelussa instagramin kuvakokoon.

-Ongelmat olivatkin juuri kuumuus, 


Asiakaspalaute

Lopputulos miellytti asiakasta. Hän sanoin "jotain tuollaista mä vähän salaa odotinkin". Hän kehui oivalluksiani. Hän pyysi paria kuvaa valoisampana versiona, mutta säilyttämään hämyisen tunnelman. (olin antanut tähän hänelle mahdollisuuden)


dandelion
pienet yksityiskohdat muodostavat kokonaisuuden

Monday, June 7, 2021

Star Wars - kuvaussuunnitelma

 Star Wars - kuvaussuunnitelma

Valokuvaajan kuvausjärjestelyn ammatinosaamisen näyttötutkinto.




star wars colours






/>

Johtopäätökset

Väreissä on pääsääntöisesti vahvat kontrastit. Yleensä kontrastia korostetaan päävärejen käyttämisenä. Sininen, liila, punainen ovat viittauksia valomiekkoihin. Tausta on yleensä musta. Metallit ovat kliinisiä ja kiiltäviä.

Valo on selkeä elementti sommittelussa. Se sopii tähän universumiin, sekä herättää vahvoja mielikuvia. Valo luo tunnistettavuuden elokuvaan, ilman että joutuu ostamaan ylimääräisiä fanituotteita rekvisiitaksi tai pahimmassa tapauksessa loukkaamaan tekijänoikeuksia. 

Dark Side

Koska Darkside on punainen, halusin korostaa kuvassa sitä. Musta ja punainen, kontrasti sekä selkeä teräväpiirto. 

All stars

Värikontrastit, sininen/liila vs punainen. Vahva kontrasti.

Mandalorian

Mandalorian on väritykseltään Star Wars-perheen pehmein. Siinä on selkeä retro-elementti, eikä esim avaruuselementti ole siinä niin vahvana kontrastin ja värien avulla. Pehmeät, auringonkultaamat, luonnolliset sävyt.

Luonnokset

luonnokset star wars kuvauksiin





Kuvauslokaatio

kuvauslokaation tekeminen kotona





Vaihtoehtoiset kuvat

star wars kuvausten hylätyt  kuvat



Kuvankäsittely

Esimerkkejä kuvankäsittelystä






Kuvat


Dark Side

Darth Vader passport covers Alnilam

Iso 200, F 4,8 , 1/200S


All Stars

Star Wars merchandise Alnilam

iso 200, f5, 1/10 S



Chewbacca mug Alnilam

iso 100, F 4,5 , 1/25S



Mandalorian 

Baby Yoga stress toy alnilam

iso 200, F 7,1 , 1/50 S



mandalorian two suns





Turun keskiaikaiset markkinat - kuvaussuunnitelma

Kuvaussuunnitelma

Valokuvaajan kuvausjärjestelyn ammatinosaamisen näyttötutkinto.



kuvaussuunniltema valokuvaukseen



Valot ja värimaailma


Johtopäätökset 

Valaistus tummaa. Kuvat edustavat jopa "goottilaista" tyylisuuntaa. Fiilis kuvassa on vakava, ylevä ja kaunis. Kuvan idea on tuoda myytävät tuotteet, eli oleellisin asia, selkeästi esiin, enkä halua taustan kilpailevan tuotteiden kanssa. Kuvat tulevat instagramin feediin, joten niiden katseluaika on suht lyhyt. Tämä vaikuttaa sommitteluun ja rekvisiittaan. Kuvan tulisi herättää mielikuva laadukkaista, uniikeista tuotteista. Keräilijä, alan harrastaja, kiinnittää niihin huomionsa.

Kuvakoot 1:1 tai 4:5, Instagram feed.

Kuvat edustavat fiilistä ja kohderyhmää. Kuvan idea on "nähdä tuote toisen silmin" - tämä piristää instagramia. Oleellisin asia: tuote. Kuvat ovat lupauksia tulevasta palvelusta. Kuvien tarkoitus on herättää asiakkaan mielenkiinto myyntipöytää ja tuotteita kohtaan. Kyseessä kuitenkin fiilis, sillä varsinaiset tuotekuvat löytyvät verkkosivuilta.

  • Satumaisuus
  • Fantasia
  • Tumma
  • Mystinen
  • Auringonvalo -> varjot
  • Kynttilänvalo/tuli -> hehku

Luonnokset 

käsintehdyt luonnokset esimerkki


Kuvauslokaation rakentaminen

kuvauslokaation rakennus kotona


Vaihtoehtoiset kuvat

vaihtoehtoiset kuvat projektiin


Kuvankäsittely

Esimerkki kuvankäsittelystä
kuvankasittely


Kuvat

Omatoiminen luonnoystävä


alnilam

iso 100, F 9 , 1/60 s


Alnilam on tutkimusmatkailijan paras ystävä
iso 200, F9, 1/125s


Aurinkokelloriipus, Alnilam

iso 200, F 9 , 1/80 s



Satumainen tunnelma

satumainen tunnelma, pääkallo, käsinsidottu vihko ja sulkakynä, Alnilam

iso  200, F 4,2 , 1/40 S



pääkallo, sulkakynä ja käsinsidottu vihko , Alnilam

 iso 200, F 8, iso 1/60s


Alnilam on tutkimusmatkailijan paras ystävä

Alnilam on tutkimusmatkailijan paras ystävä

iso 100, F 4 , 1/40 S


Alnilam - Star wars

Alnilam

Alnilam -myymälän peruspilarit ovat tähtitiede, karttapallot, kirjoitusvälineet ja scifi -lahjat. Art deco -henki, ripaus fantasiaa ja menneen maailman tunnelmaa! Alnilam sijaitsee Helsingissä Yrjönkatu 32:ssa, 1904 valmistuneessa jugend -henkisessä kerrostalossa.

"Kaupungin nörtein lahjapuoti Alnilam tarjoaa aikamatkan tieteen historiasta aina sen kosmiseen tulevaisuuteen asti."


Star wars 

Star wars elokuva on varmasti yksi maailman esteettisesti tunnetuimpia elokuvia. Sen pohjalta ovat tulleet tutuiksi robotit ja valomiekat, vaikka ei itse elokuvia olisikaan katsonut. 

star wars kuvien päävärit



Johtopäätökset

Star Wars estetiikka on samaan aikaan retroa että futuristista, riippuen taiteilijan tulkinnasta. Sarjan alkuperäinen julkaisuvuosi näyttelee tässä suurta roolia: Alkuperäiset elokuvat tulivat 70-luvulla ja uusimmat nyt lähempänä 2020. Eli voidaan periaatteessa jakaa katerogiaan Star Wars Classic / original trilogy ja Uudet Star warsit

Väreissä on pääsääntöisesti vahvat kontrastit. Yleensä kontrastia korostetaan päävärejen käyttämisenä. Sininen, liila, punainen ovat viittauksia valomiekkoihin.  Tausta on yleensä musta. Metallit ovat kliinisiä ja kiiltäviä.

Kohderyhmä

star wars target audience



Tiedonhankinta



Alnilam- Turun keskiaikaiset markkinat

Alnilam

Alnilam myymälän peruspilarit ovat tähtitiede, karttapallot, kirjoitusvälineet ja scifi -lahjat. Art deco -henki, ripaus fantasiaa ja menneen maailman tunnelmaa! Alnilam sijaitsee Helsingissä Yrjönkatu 32:ssa, 1904 valmistuneessa jugend -henkisessä kerrostalossa.

"Karttapallot ja kartat, keskiaikaiset astronomiset laitteet, kuumailmapallot, sulkakynät ja käsinsidotut muistikirjat – patinoitunut nahka ja pronssin himmeä hehku korostavat steampunk-henkeä ja vievät ajatukset viktoriaanisen ajan tiedeseurojen salattuihin saleihin. Tiedeteemaiset pelit ja rakennussarjat kannustavat puolestaan tutkimaan tähtitieteen ja fysiikan uusimpia löytöjä"

Turun keskiaikaset markkinat 2021

Keskiaikaiset markkinat on Turun Vanhan Suurtorin alueella 1.−4.7.2021 järjestettävä Suomen suurin keskiaika- ja muinaistapahtuma. Ensimmäiset Keskiaikaiset markkinat järjestettiin kesällä 1996, joten se täyttää tänä vuonna 25 vuotta! Alnilam esittelee valikoituja, teemaan sopivia tuotteitaan siellä. 

Alnilam: Keskiaika ei ollut vain pelkkää synkkyyttä. Kirkon vaikutus maailmankatsomuksessa hälveni, joten tiede kehittyi hurjaa vauhtia. 1100-1200 luvulla ruton jälkeisessä Eurooppassa olikin tieteen superräjähdys. Katse kohdistui taivaalle ja universumia tahdottiin ymmärtää, uusia instrumentteja keksittiin ja vanhoja laitteita käytettiin ahkerasti maailmankaikkeuden ymmärtämiseen ja ennustamiseen.  Taide ja tiede kukoisti.  Alkemia, astronomia ja astrologia (jotka olivat silloin saman teltan alla) innoitti keksijöitä.

Tuotteet

Alniman tuotteet:

  • Sulkakynät
  • käsinsidotus kirjat
  • aurinkokello
  • kompassit
  •  nokturlabi, tähtikello 

Kohderyhmän esittely

kohderyhmän esittely
Alnilamin kohderyhmä on kiinnostunutta ja kyseenalaistavaa


  • Tiedonjanoinen
  • Tähtitieteilijät
  • Yliopistotutkijat
  • Historia
  • Astronomia
  • Ursa
  • Mytologia
  • Rakastaa tarinankerrontaa
  • Tarinat asioiden takana tärkeintä

Tiedonhankita




Johtopäätökset

Tummaa sinistä: taivaan väri, avaruus, ääretön.  Keltainen: kullan hohde.

Taide groteskia, esimerkiksi tämä näkyi mittasuhteissa ja eleissä: miksi keskiaikaiset kissat ovat niin psykedeelisia? 
Luonnonmateriaalit, luonto.



Sunday, June 6, 2021

Valokuvauksen nopea muistilista

 Valokuvaus pähkinänkuoressa. Lue myös kattavat valokuvauksen perusteet!

 Mitä muistaa ennen valokuvauksen aloittamista?

Tarkasta ainakin nämä
  • Muistikortin alustaminen
  • kuvanlaatu : raw-jpg
  • objektiivin valinta
  • iso arvo
  • suljinaika

Entäs jalusta? Lisävalot? Mitä kuvaat ja mihin tarkoitukseen? 

Kamera pähkinänkuoressa:

  • ISO-arvo – kertoo kuinka herkkä kameran kenno tai filmi on valolle 
  • Aukko – objektiivissa oleva aukko määrää kuinka paljon valoa pääsee kennolle tai filmille 
  • Valotusaika – Määrää kuinka pitkään valoa pääsee kameran kennolle tai filmille
kamerakoulu kuvauksen ohjeet
Visuaalinen havainne kameran perussäädöistä


Sommittelu

  • Onko horisontti suorassa?
  • Mikä on kuvassa pääosassa? Korostuuko se?
  • Mihin katse kiinniittyy?

Muistilista kuvaukseen:

  • 15min kuvaus
  • 15min kuvien purku koneelle ja analysointi
  • 15min kuvaus
  • 15min kuvien purku

Suljinnopeus

Mitä on suljinnopeus?


Suljinnopeus eli suljinaika eli valotusaika määrää sen, kuinka kauan valoa pääsee kameran kennolle tai filmille. Tämä aika ilmaistaan kamerassa sekunteina. Usein käytössä on kuitenkin sekuntia lyhempiä aikoja, jolloin suljinaika ilmaistaan murtolukuna. Suljinaika voi esimerkiksi olla 1/60 sekunti tai 1/500 sekunti. Suljinaikaa voi muuttaa kameran S- tai Tv-tilassa. 

Suljinaikaa kontrolloimalla yleensä hallitaan liikettä. Nopea suljinnopeus kirjaimellisesti tarkoittaa sitä, että kamera ottaa kuvan nopeammin, ja hidas taas päinvastaista. Eli nopealla suljinajallla kamera napsauttaa kuvan nopeasti, ja voit näin saada kuvan ohikiitävästä autosta. Hitaalla suljinajalla auto näkyy epätarkkana.