Monday, December 14, 2020

Kestävä kehitys

Kestävä kehitys



Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella. Tärkeitä huomioon otettavia tekijöitä ovat luonnonvarojen riittävyys ja köyhyys. Se on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa.


kestävä kehitys
kuva: hyria






Elinkaariajattelu

Elinkaariajattelu antaa kokonaisvaltaisen kuvan siitä, mitä kaikkea yhden tavaran tai palvelun tuottaminen pitää sisällään jo ennen kuin sen ostaa itselleen. Se pyrkii hahmottamaan tuotteen koko elinkaarta ja tuotteen/tuotteiden valmistuksessa sitoutuneita raaka-aineita ja energiaa
kiertotalous
kuva: sitra


Kiertotalous

Kiertotaloudessa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan hyödynnetään käytössä olevien tuotteiden ja materiaalien arvoa mahdollisimman pitkään. Kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen. Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä. Kiertotalouden suurin arvopotentiaali ei ole materiaalivirroissa tai jätteessä. Niitä arvokkaampia hyödyntämistapoja ovat muun muassa laitteiden huoltouudelleenkäyttö ja uudelleenvalmistus. Lähtökohtana tulisikin olla arvon mahdollisimman tehokas kierto ja jätteen synnyn ehkäisy, ei siis jätteen määrällisesti mahdollisimman suuri hyödyntäminen raaka-aineena tai energiana.

Hiilijalanjälki

Hiilijalanjälki tarkoittaa jonkin tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa eli sitä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai toiminnan elinkaaren aikana syntyy. Toisinaan hiilijalanjäljellä viitataan kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjen sijaan pelkkiin hiilidioksidipäästöihin.      Hiilineutraalius tarkoittaa, että hiilidioksidipäästöjä tuotetaan korkeintaan sen verran kuin niitä voidaan sitoa ilmakehästä hiilinieluihin. Nollapäästöjen saavuttamiseksi kaikki maailman kasvihuonekaasupäästöt on siis kyettävä ottamaan talteen.
Tavoitteena onkin hiilineutraali kiertotalous, eli nettopäästötön talousjärjestelmä, joka on sopeutunut maapallon kantokykyyn.

agenda2030


Minulle 7 tärkeimpää kohtaa ovat 1,2,3,4,5,8 ja 13.
Pyrin toteuttamaan näitä kaikissa elämäni osa-alueilla vastuullisilla valinnoilla. En tue (ainakaan tietoisesti) palveluja, jotka vahingoittavat näitä arvoja, välittömästi tai välillisesti. Pyrin kuluttamaan niin, etten jonkun toisen kustannuksella itse saa kustannustehokkainta tuotetta, etua tai palvelua. Maksaja on joko maapallo tai toinen henkilö. Muutos alkaa lautaselta, siitä mitä puet ja mitä ostat. Pitkien suihkujen syyllistämisestä on siirryttävä osoittelemaan oikeita kelmejä: isoja yhtiöitä. Kuluttajana voit vaikuttaa valinnoillasi.

Työpaikalla tämä näkyy jo itse konseptissa: onhan kyseessä secondhand.  "Liikeidea syntyi rakkaudesta muotiin ja kierrättämiseen. Yrityksemme ylpeydenaihe on uniikki palvelumme, jossa jokaisella on mahdollisuus ohjata myyntituottonsa tai osan siitä valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Tämän päivän kertakäyttökulttuuri on täyttänyt kaappimme ja komeromme ja niiden keventämiseksi haluamme tarjota ratkaisun."

kestävä kehitys korona

Korona-aikana jokaisen hiilijalanjälki on varmasti pienentynyt huimasti. Tilanne ei kuitenkaan vastaa täysin todellisuutta. 
Tavoitteeni:

No comments:

Post a Comment